PENNUT


Pentusuunnitelma 2023 

Reedrunner's Idalia "Penni" x FI KVA-FT Starcreek Spartacus "Seppo"

Yhdistelmästä on odotettavissa keltaisia ja mustia pentuja.


Penni on astutettu Sepolla. Pentujen arvioidaan syntyvän viikolla 44 ja ovat luovutuksessa jouluna.


Penni astutetaan Sepolla syksyn juoksusta. Teen Pennillä vielä yhden pentueen, koska olen oikein tyytyväinen edellisiin pentueisiin ja haluan itselleni kotilaumaani pennun ko. yhdistelmästä.


Reedrunner's Idalia "Penni"

Penni on kaikkien kaveri, tulee hyvin toimeen ihmisten ja toisten koirien kanssa. Penni on sosiaalinen ja kaikin puolin terve, ei ole koskaan ollut edes korvatulehdusta. Penni on aika vaatimaton koira, ei tee itsestään numeroa. On rauhallinen sekä hiljainen passissa, työmotivaatio on varsin suuri ja haluaa tehdä kaikkensa yhdessä omistajansa kanssa. Hyvä riistan käsittely jne.



FI KVA-FT Starcreek Spartacus "Seppo"

Sepon sukutaulussa on useita hyvin menestyneitä käyttökoiria. Sepon äiti on Euroopan mestari lämpimän riistan kokeissa, upea menestynyt narttu koepuolella, mutta myös loistava metsästyskoira. Se on jättänyt myös hienoja jälkeläisiä. Seppo itse on kuin ihmisen mieli, se rakastaa kaikkia ja myös kaikin puolin terve koira.  Seppo on lahjakas koira, omaa hyvän työmoottorin ja nuorella iällä hankitut hienot tulokset kokeissa puhuvat myös tämän puolesta.


Yhdistelmästä odotan hyvällä työmotivaatiolla varustettuja käyttökoiria.

Pennut myydään ainoastaan harrastaviin / metsästäviin koteihin. 


Pennut luovutetaan kennelliittoon rekisteröitynä aikaisintaan 7 viikon ikäisenä. Kauppa tehdään kennelliiton lomakkeella. Pennut ovat tutustuneet riistaan ja pilliluoksetulon alkeet on jo opeteltu. Pennun mukana saat kirjallisen ohjeen, jossa on ruokintaan ja koulutukseen liittyviä ohjeita jne., ruokapussin, taluttimen, pillin ja damin. Autan mielelläni tarvittaessa kaikessa hoitoon ja koulutukseen liittyvässä asiassa. Pentujen omistajat liitetään Labradorikerhon pentuejäseniksi.

Pennun omistajana sitoudut hoitamaan viralliset terveystutkimukset (lonkat, kyynär, polvet, silmät) pennun ollessa 1 - 2 vuotias. Toivon myös että suoritatte noutajien taipumuskokeen.


Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: tiina.sudensalmi (at) live.com



Pennut läpikäyvät Yhdysvaltain armeijan kehittämän Bio Sensor-ohjelman, jonka tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä.

Pentujen hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3 - 16 vuorokauden iässä, ja Bio Sensor-ohjelma kohdistuu juuri tuohon ikäkauteen. Aivosolujen välisten synapsien määrällä on vaikutus koko hermorakenteeseen. Mitä enemmän koiralla on synapseja aivosolujen välillä, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia käyttää aivokapasiteettiaan. Mitä aiemmin hermosto alkaa kehittyä, sitä enemmän synapseja ehtii syntyä kriittisen kehitysvaiheen aikana. Samanaikaisesti Bio Sensor hyödyttää pentua myös sosiaalistamisen kannalta, ja menetelmä totuttaa pentua käsittelyyn. Hyvän hermoston ja stressinsietokyvyn omaava koira pystyy aikuisenakin oppimaan tehokkaammin, ja toimimaan paremmin vaativissakin tilanteissa.

Bio Sensor-ohjelman on tutkittu vaikuttavan pentujen kehitykseen muun muassa seuraavilla alueilla:

- hermoston varhaisempi kehitys

- parempi kardiovaskulaarinen suorituskyky

- parempi vastustuskyky fyysisille sairauksille

- parempi ongelmanratkaisukyky

Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu sen ikäisen pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin. Ohjelmaa ei toisteta useammin, sillä liiallinen stressaaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pentu kerrallaan käydään kaikki viisi kohtaa läpi:

1. Kosketusärsyke

Kutitetaan pentua yhden tassun varpaiden välistä pumpulipuikolla. Ei ole väliä ilmaiseeko pentu tuntevansa ärsykkeen vai ei. Kesto 3-5 sekuntia.

2. Pystyasento (pää ylös)

Pidetään pentua molemmissa käsissä niin, että se on pystyasennossa, pää hännän yläpuolella. Kesto 3-5 sekuntia.

3. Pystyasento (pää alas)

Kuten edellä, mutta pää alaspäin. Kesto 3-5 sekuntia.

4. Selkäasento

Pidetään pentua selällään kämmenillä. Kesto 3-5 sekuntia.

5. Lämpöärsyke

Asetetaan pentu mahalleen märälle, jääkaappikylmälle pyyhkeelle. Ei estetä pentua, jos yrittää ryömiä pois alustalta. Kesto 3-5 sekuntia.

Ko. ohjelmasta on noutajakasvattajilta hyviä kokemuksia, joten Pennin & Sakun pennuista alkaen pentueeni suorittavat tämän ohjelman.